Sivut

5.11.2014

Kasvihuone - syksyn hämärtyessä




Muistatteko vielä kasvihuoneprojektin josta alkukesästä kerroin? Se ei suinkaan ole unohduksissa, itseasiassa nyt ollaan jo hyvin lähellä valmista. Vaihe vaiheelta kasvihuone nousi harjakorkeuteensa, ja sai kunnostetut ja uudelleen maalatut ikkunat ympärilleen sekä valokatteen katokseen. Pienen harkinnan jälkeen päätin lisäksi kivetä kasvihuoneen lattian edelliskesäisen pihakiveyksen jäljiltä jääneillä ylijäämäkivillä. Kiveys on paitsi siisti, myös käytännöllinen - kasvihuoneen puhtaanapito on helpompaa ja mikä mahtavinta, kivet keräävät valtavasti lämpöä aurinkoisen päivän aikana ja luovuttavat sitä sitten takaisin viileinä öinä pitäen kasvihuoneen lämpötilan suotuisana pitkälle syksyyn.




Helteisen kesän taituttua syksyksi ja ilmojen viilennyttyä päästiin tekemään päätykolmioita. Ja miksi päätykolmiot tehtiin vasta lämpötilan laskettua riittävästi? Suurien ikkunoiden vuoksi kasvihuoneen tuuletusta ei saada hoidetuksi avattavilla ikkunoilla, joten irrotettavat päätykolmiot toimittavat tuuletusikkunoiden virkaa. Kasvihuone on tiivis päätykolmioiden ollessa paikoillaan joten kasvukauden saa toivottavasti käyntiin hyvissä ajoin toukokuun alkupuolella. Toisaalta keskikesän helteillä lämpötilaa voi hallita tehokkaalla tuuletuksella poistamalla kolmiot. Jatkuva ilmanvaihto tapahtuu räystäiden alta riippumatta siitä, ovatko kolmiot paikoillaan vai eivät.





Sisäänkäynti kasvihuoneeseen tapahtuu pääoven virkaa toimittavan kapean avattavan ikkunan sekä sen vieressä olevan pienen oven kautta. Myös näitä voi säätää valitsemalla onko avoinna pelkkä kapea ikkuna vai molemmat, sekä ikkuna että ovi. Mikäli erillistä lisäovea ovea ei tarvitse lisätilan tarpeen vuoksi avata, esim. suurempien ruukkujen, multasäkkien ym. kantamisen yhteydessä, se pysyy aloillaan työntösalvan avulla.




Vaikka varsinaisesta koko kesän kasvukaudesta ei vielä tänä vuonna päästy nauttimaan, saatiin sadoksi siitä huolimatta pieni korillinen tomaatteja. Ja palkaksi sitä kiireetöntä istuskelua tomaatintaimen juurella, höyryävän kahvikupin kanssa, ilta-auringon laskiessa.. Eikä tuo hassummalta näytä iltavalaistuksessakaan! 

Ja itsekö tein? En olisi osannut. Kaikki kunnia kuuluu rakkaalle, mahdottoman pitkäpinnaiselle kanssaeläjälleni! Itse toimin tehokkaana yleishäseltäjänä, josta taisi ajoittain olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta kyllä mä kovasti yritin. Nyt talviteloille tämä projekti, jotta sen voi kaivaa sitten taas maalis-huhtikuussa ajankohtaisena esille. Eikä siihenkään ole enää kuin viitisen kuukautta! 


7 kommenttia:

  1. Onpa ihana kasvihuone ♥
    Taidat malttamattomana odotella ensi kesää.. :)

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis kasvihuone iltavalaistuksessaan. :)

    VastaaPoista
  3. Onpa mielettömän hieno! Haaveilen omasta kasvihuoneesta, mutta lasit puuttuvat. En ollut ajatellut tuollaisten isojen uudempienkin ikkunoiden toimivan kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis! Tuota kelpaa lyhtyineen katsella näin kasvukauden ulkopuolellakin. Tämä lisäsi kovasti intoa haaveilla ehkä-sitten-joskus-kasivhuoneestani.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuli! Pitääkin näyttää tätä miehelle, jos vaikka... :)

    VastaaPoista