Sivut

28.3.2014

Geometriaa



Olen katsellut kolmioita sillä silmällä. Ihastellut, salaa tarkkaillut, kiertänyt kuitenkin kaukaa. Myytävissä kolmiotuotteissa vallitsevat usein voimakkaat värit - kirkkaat punaiset, keltaiset, harmaat ja mustat. Meille sopisi paremmin rönsyilevämmät, ei niin säntilliset värisuorat. Ei sen tarviis olla niin justiinsa!




Tilkkulaatikosta löytyi kiva sekoitus pinkkiä, vaaleanpunaista, violettia ja valkoista, ja hetken mielijohteesta päätin kokeilla kolmioihastuksen muuttamista omanlaisekseni. No, ihan ominta hommaa tuo millintarkka tilkkuilu ei kyllä edelleenkään ole, ollaan nyt rehellisiä, mutta ainakin on yritetty! Alkuinnostuksissani suunnittelin kokonaisen tyynysarjan jossa pinkkiä täydentäisivät lime-turkoosi ja kelta-harmaa-valkoinen, kolmioiden nurkkia kohdistellessani tulin kuitenkin järkiini.




Pirteä se on! Mukavasti tuo trendin aallonharjaa myös tänne meille, korostamatta kuitenkaan liikaa itseään. Tyyny ei oikein osaa päättää missä lepäilisi, useimmiten se löytyy neitokaisten valtakunnasta. Niitä pitäisi kuulemma olla kuitenkin kaksi. Kukahan ompelis?!


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö ookin melkoisen hattaraiset! Ihan harmittaa etten jaksanut tehdä kaveriksi tälle sitä turkoosisävytteistä, vaikka eihän se vieläkään myöhäistä tietty ole. :)

      Poista
  2. hyvät värit.mä haavelen tekeväni joskus tilkkupeiton vielä tällasista salmiakkikuvioista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siinä onkin projektia kerrakseen! Se olis kyllä tosi hieno, hattua nostan jos ja kun sellaisen jaksat ommella! Mä haaveilen päiväpeitosta chevron-kuviolla, mutta saa nähdä, pitää varmaan keräillä hermoja vielä tovi ennen työhön ryhtymistä.. ;)

      Poista
  3. Kaunis tyyny ja hirvee homma:-) Keinutuolissa on kiva kiikutella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa oli, mutta olipa se toisaalta opettavaistakin. Kiikkustuoli on pop!

      Poista
  4. Kauniit värit! Sopii hienosti vaalean ja harmaan kaveriksi.

    VastaaPoista
  5. Tosi upea tyyny kauniissa väreissä!

    VastaaPoista
  6. Tämä on hieno. Mukavasti tuo kova kolmiomuoto saa pehmeyttä hempeistä kankaista. Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä lähdin hakemaankin, kiva että se välittyy! Monesti nämä kolmiokuosiset jutut ovat teräviä ja suurikontrastisia, mutta tässä taisin saada vähän sitä rikotuksi hempeillä ja hieman epäsäännöllisillä kangasvalinnoilla.

      Poista
  7. Kiva, ehkä niitä tulee kuitenkin vielä lisää...

    VastaaPoista