Sivut

25.9.2016

Miten kävi KonMarille? | Blogikirppis 1.10. Jyväskylässä



Käsi ylös kuka muistaa kun puolisen vuotta sitten intoilin kässäharrastajan konmaritetusta, yltiösiististä harrastehuoneesta? Niinpä. Tuli kevät, tuli kesä. Elämä siirtyi ulos, ja ne vähäiset ompelu- tai muut näperrystouhut suoritettiin puolijuoksulla, hyvä jos ehdin istuutua ompelukoneen polkimella kaasutellessani. Tuli pihahommat, liikuntahommat, uintihommat ja matkahommat. Samalla tapahtui hiljainen räjähdys. Syyskuussa kun viimein ajatuksen kanssa avasin  harrastehuoneen oven, kaaos kirjaimellisesti käveli vastaan. Miten tässä näin pääsi käymään?

Selityksiä tapahtuneelle voitaisiin löytää useita, mutta mitäpä sitä turhia vatvomaan. Pinkki kirja kauniiseen käteen ja sukellus kaaokseen! Ja hei -  koska yhden romu voi kuitenkin olla toisen aarre, aion konmarittaa mm. vinon pinon itselleni tarpeettomia kankaita ja muita käsityötarvikkeita ja tuoda ne mukanani Jyväskylän blogikirppikselle 1.10.! Kuormaan nostellaan lisäksi naisten- ja lastenvaatteita, kodin sisustustavaraa ja ehkäpä jotain itse tehtyäkin.




Jyväskylän neljäs blogikirppis järjestetään siis lokakuun ensimmäisenä lauantaina klo 12-15 Jyväskylän aikuislukion tiloissa Harjulla, Sepänkatu 3:ssa.  Myyntipöytiä virittelevät lisäkseni
#vainanettejutut, Valkoisen vuoren rinteillä, Minishow ja Pilkkeitä. Paikalta löytyy myös kahvila. Ostoksia varten kannattaa varata käteistä, sillä kirppiksellä ei ole mahdollista maksaa kortilla. Kannattaa klikkautua tapahtuman Facebook-sivuille, jonka kautta pysyt kätevästi kärryillä muidenkin myyjien kirppispäivityksistä ja myyntitärpeistä. Nähdäänkö lauantaina?

14.9.2016

Riippuvat pullot












Puolitoista kuukautta sitten julistin uhmakkaasti kesän jatkuvaksi juuri alkaneesta elokuusta huolimatta. Nyt, kuusi viikkoa myöhemmin, ensimmäisten yöpakkasten hiivittyä pihapiiriin ja keltaisten lehtien tanssiessa riemukasta voitontanssiaan myönnän viimein syksyn saapuneen. Aurinko lämmittää vielä, mutta hallaöiden henkäysten jälkeen koko kesän rakkaudella vaalitut kukkapenkit huutelevat pelastajaansa. Tämän pihan syyskesän kukkakimppu ei sellaisenaan vielä suuruudellaan hurmaa, mutta yksittäin kukkavarret toimivat sitäkin paremmin. Kaveriksi eriparipulloja (on ihan ok ostaa limpparia / mehua / vissya / makuvettä pelkän pullon kauneuden perusteella, eikö?), pätkä koivun runkoa ja paperinarua. Helppo, nopea ja edullinen ratkaisu, ja mikä parasta - kesä jatkuu edelleen(kin)! Jos ei sanan varsinaisessa merkityksessä, niin mielissä nyt ainakin.




Yksivuotiaan synttärimekko







Tiedättekö jumituksen? Kun mikään ei tahdo sujua, eikä toteutus kohtaa visiota? Ilmiötä esiintyy varmasti lajista riippumatta, mutta mitä käsillä tekemiseen tulee, törmään siihen useimmiten yhteistyössä -tai oikeamminkin kyllä yhteistyön puutteessa- ompelukoneen kanssa. Ensin kiukuttelee kone, sen jälkeen koneen omistaja, ja lopputulema on yleensä ompeluhuoneen oven kiinni läimäyttäminen ja henkinen murjottaminen. Ei sitten, sielläpähän kone kyhjötät!

Fiksumpaa olisi tietysti pureutua ongelman syyhyn, eikä kiukutella seurausta. Aina ei kuitenkaan jaksa, ja silloin on helpointa ottaa aikalisä. Aikalisän jälkeen yhteistyön aloittaminen voi olla hiukan nihkeää - mitä suurempi kriisi, sitä pitempi tauko. Ja mitä pitempi tauko, sitä nihkeämpi aloitus. Tähän on kuitenkin onneksi olemassa ratkaisu! Kun valitsee tutun ja turvallisen, takuuvarman projektin, tekemisen tuoksinassa leppyy niin kone kuin käyttäjäkin. Riittävän helppo työ takaa onnistumisen elämyksen eikä konekaan joudu tarpeettomasti temppuilemaan. Kun paininjalan alta viimein vedetään valmis työ, kaikki ovat tyytyväisiä.

Takuuvarmoiksi hyvän mielen töiksi löytyy monta ihanaa mekkoa esimerkiksi Mekkotehtaan kirjoista. Kuvissa vilahtava Orelma on hyväksi havaittu jo omilla neitosilla, tällä kertaa sellainen käärittiin lahjapakettiin vuoden täyttäneelle kummityttöselle. Lisäksi pakettiin sujahti pieni kirja pehmittelemään vähän tätä tämän kummin syyllisyyttä pehmeiden pakettien suosimisesta. Onneksi pienet ovat vielä varsin vastaanottavaisia kaikenlaisille paketeille, parasta kun taitavat olla pakkauspaperit ja kauniit narut!


Kaava: Mekkotehdas Orelma 86/92 cm
Kangas: Eurokankaan palalaari