Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Ruttupipot



Tässäpä pieni kasa pipoja, tutulla hyväksi havaitulla kaavalla ommeltuna (Moda 7/12). Vaikka toisin uhkailin,  ei tästä ompelijasta saanut sitten kuitenkaan järkevää sovituskuvaa aikaiseksi. Malli nyt ei ole parasta A-luokkaa ollut ennenkään, mutta kun vielä kotikuvausstudiokin (lipasto ja tarpeeksi lähellä sijainnut valkoinen seinä) ovat muuton myötä historiaa, on kuvia entistä hankalampi saada. Oli miten oli, nämä ovat pipokammoisellekin ihan ok-piposia. Trikoot Eurokankaasta, pitsit Tallinnasta Karnaluksilta.

Psst! Pinkki pipo vaihtaa omistajaa 12e + pk:t hintaan. Ompelin pitsin, vaikka mieli teki rusettia. Ompelen siis itselleni uuden. Pipo matkaa onnellisesti uuteen kotiin.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Köynnöskranssi




Minulla on ollut salaisuus, ihana projekti, jota olen hiljalleen tehnyt jo pari kuukautta. Idea iskostui mieleen puolivahingossa työpäivän aikana, ja joululomalla kahlasin innoissani polvenkorkuisessa hangessa vanhan piikkilanka-aidan luo. Sormet kohmeessa leikkasin maassa roikkuvia ruosteisia aidanpalasia ja kieputin ne kerälle. Tästä tulisi hieno!




Vaikka rakas kanssaeläjäni ei enää pienistä hetkahda mitä aivoituksiini tulee, oli ilme näkemisen arvoinen kun intoilin tekeväni kranssin ruosteisesta piikkilangasta, oluttölkeistä ja rautalangasta. Vaikka suunnitelma kuulosti melkoisen hurjalta, lopputulos oli jotain aivan muuta.




Köynnöskranssi on siis uusi sovellus jo aiemmin käyttämästäni tekniikasta, jolla tein mm. köynnösvalaisimen. Alkuperäinen ohje yksittäisten köynnösten tekemiseen löytyy Parolan asemalta. Kranssin pohjana on kolme kierrosta vanhaa piikkilankaa jotka pyöritin ilmavaksi kranssiksi. Piikkilankakranssia kiertämään punoin köynnöksiä sekä paksummalla tukevammalla rautalangalla että aivan ohuella, lankamaisella metallilangalla. 




Köynnösten ollessa valmiit spraymaalasin kranssin pohjan ja köynnökset. Virheestä oppineena käytin tällä kertaa valkoista pohjustussprayta ja sen päälle suhuutin kahteen kertaan pintakerroksen mattamaalilla. Maalin kuivuttua kieritin köynnökset piikkilankakranssin ympärille, asettelin lehdet haluttuun muotoon ja viimeistelin kranssin suihkuttamalla vielä ohuen kerroksen maalia valmiin tuotoksen ylle. Spraymaalin kanssa kannattaa muuten muistaa huomioida kuivumisajat - päällemaalaus 15 min kuluessa tai vasta 7 vrk:n kuluttua. 




Köynnöskranssi ei siis tee hyvää hätäisen tekijän hermoille, mutta opettaa kyllä kärsivällisyyttä. Ja onhan se  ihana tunne kun viimein saa lyödä naulan oveen, nostaa kranssin paikoilleen ja todeta että Minä tein sen!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Groovy!


Nyt on tiukka kankaankulutuskuuri menossa! Ihanat liehuhelmaiset Groovy-hameet (Ottobre 4/12) ompelin Perhosmekkojen jälkeen jääneistä jämäpaloista. Koot lähtivät 110 cm:stä ylöspäin, mutta hyvin tuollainen 98/104 senttikokoja käyttävä neitonenkin hameeseen pukeutui. Toisen hameen vyötäröresoria kavensin muutamalla sentillä, vastaa siis n. 104 cm koon ympärystä.



Hameet toimivat sukkisten ja miksei myös leggingsienkin kanssa, mutta parhaimmillaan lienevät kesällä paljain varpain nurmikolla juostessa. Tällä kertaa sininen upposi mukisematta, sillä hame itsessään on vaatekappaleena uusi ja ihmeellinen, ja leveä helma pyörii kivasti kun sitä oikein heiluttaa. Pikkuballerinojen riemuja. :)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Perhosmekot



Takana on luksusviikonloppu - kokonainen vuorokausi aikaa vain ommella, ommella ja ommella. Joku toinen  olisi saattanut käyttää ajan jotenkin toisin, minulle tämä oli suoranaista hermolepoa. Käsien kautta valui metreittäin kangasta, tässä ensimmäiset tuotokset.



Kaavana tuttu ja hyväksi havaittu Mekkotehtaan Orelma, tällä kertaa jerseystä ommeltuna. Kokoa mekkosilla on n. 104 cm. Kankaat ovat peräisin ompelumaratonin vaihto/myyntipöydästä. Hieman jännitin prinsessaraadin suhtautumista sinisiin mekkoihin, mutta hyvin tuntuivat kelpuuttavan. Liekö osansa sillä että markkinoin mekot "perhosmekkoina" lepattavien hihojen vuoksi. Kaikki keinot on otettava käyttöön, muuten päälle ei kelpuutettaisi kuin pinkkiä tai hörhelöitä. Ja sekös on ihanaa..!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Sydänpipot


Harvoin hurahdan kankaaseen ensisilmäyksellä. Niin kuitenkin kävi Ikasyrin sydänvelourin kanssa. Aivan ihanaa, ja niin pehmeää! Neitoset saivat kankaasta uudet, jo vähän keväisemmät välikausipipot itselleen. Pipon ohje on Modasta (7/2012). Vaikka malli on aikuisille, S-koon pipo menee ilman saumanvaroja hyvin myös kolmevuotiaalle. Hieman reiluhan se on, mutta koska kangas on melko joustamatonta, väljyys on vain toivottua. Näitä pipoja on tulossa blogiin lisääkin, kunhan allekirjoittaneesta saisi pipo päässään julkaisukelpoisen kuvan. Mission impossible!




perjantai 22. helmikuuta 2013

Viirinauha




Ensin rakastuin näihin täysillä. Sitten kyllästyin nauhojen tulviessa jopa uniin sisustuslehtien, blogien ym. kuvavirtojen välityksellä. Päätin että vaikka kivoja ovatkin, meille nauhaa ei tule ikinä. Ja sitten - retkahdin.




Hyvä päätökseni vuodelle 2013 oli materiaalivarastojeni rankka inventaario ja huventaminen. Tätä ohjenuoraa orjallisesti noudattaen olen ommellut yhtä sun toista, mutta eihän hyvää kangasta voi hukkaan heittää. Ei vaikka pala olisi kuinka pieni. Ajattelin, että voisihan sitä huvikseen muutaman kolmion ommella. Ja sitten vielä pari lisää, kerran tuota kangasta nyt on. Syntyi iloinen viirinauha jossa on kaikista ihanista, rakkaista kankaista jämät.




Viritin nauhan neitosten leikkihuoneeseen roikkumaan sillä ikkunasta uupuu vielä verhot. Ajatus oli laittaa nauha ikäänkuin hämäämään verhojen puuttumista, mutta sepä ei suostunutkaan asettumaan ikkunan ympärille kivasti kuten olin ajatellut. Yhden illan virittelin nauhaa huoneessa ristiin rastiin, kiipeilin ja ihmettelin. Toivotusti se ei ole vieläkään, ajatus ja todellisuus eivät kohtaa. Ihan kiva, mutta kyllä tuo enemmänkin huolimattomasti ripustetulta karnevaalikoristeelta näyttää. Seuraavaksi joudun siis ompelemaan ne verhot.




(Verhot puuttuvat siksi, että tässäkään tapauksessa todellisuus ja visio eivät ole vielä kohdanneet. Viittä erilaista kangasta ja verhoratkaisua olen mallintanut, mutta siinä missä yksi on liian raskas, toinen jää turhan kevyeksi. Kolmas on liian pimeä vaikka räväkkä onkin ja neljäs ei muuten vaan miellytä. Viides kaatui omaan mahdottomuuteensa. Äh! Olen varma että joku muukin tuskailee vision ja todellisuuden kohtaamisen hankaluuden vuoksi, mutta miksi kukaan ei tunnusta sitä? Vai olenko vain liian kriittinen?)



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pitsityynyvuoren huippu




Pitsiliinoja, -nauhoja, nappeja ja pellavaa. Hillittyjä värejä, yksinkertaisia muotoja. Nämä eivät esittelyjä sen kummemmin kaipaakaan.




Pitsityynyjä olen tehnyt aiemminkin, ja nyt kun pikaisesti vertasin näitä uusia tyynyjä ihan ensimmäisiini, kehitystä on tapahtunut huimasti. Nykyään kiinnitän pitsiliinan kangasliimalla kiinni ompelua varten, ja ompelu tosiaan tapahtuu koneella. Toisaalta, onhan noita pitsitöitä tullut tehtyä jokunen.. Ja siihen viittaa otsikkokin, paininjalan alta löytyy lisää tyynynpäällisiä. Hulluus se on tämäkin, heh.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Rouvan uusi lelu




Väärä hälytys, täällä ei oikeasti ole mitään erityisempää nähtävää. Tai liittyy tämä uusin intoilun aihe hieman käsityö- ja kuvataidepuolellekin, sillä menneellä viikolla alkaneen viimeisen '30 miinus' -vuoteni kunniaksi toteutin pitkäaikaisen haaveen ja hankin vihdoin ja viimein järjestelmäkameran. Edellisen kerran olen ollut kunnolla tekemisissä järkkärin kanssa joskus 90-luvun puolessavälissä, kuviskouluaikoinani. Ja jo silloin päätin, että joskus hankin oman. Haaveet kunniaan!




Nyt yritän siis epätoivoisesti opetella kuvaamaan uudella hienolla kamerallani, ja räpellyksiä tulette varmasti näkemään myös blogissa käsityöjuttujen dokumentoinnin muodossa. Jotta tämä postaus ei kuitenkaan mene pelkäksi kameraraportoinniksi, kiinnittäkää huomionne tuohon hienoon kattilaan. Käsityötä sen parissa en kukkasipuleiden istuttamista enempää tehnyt, mutta vitsi miten komea se on! Ja jälleen pelastin aarteen roskiin lähtevien romujen kasasta. Terveisiä vaan äidille - älä ikinä heitä mitään pois kysymättä ensin minulta!

(Seuraavalla kerralla lupaan pysyä asiassa, mutta eikös tämäkin postaus hatarasti heilahda tuonne 'tuunaus' -tunnisteisiin?)

PS. Nyt kun tarkkuus antaa paremmin myöten kokeilen blogipohjaan hieman isompia kuvia. Antakaa palautetta jos ne eivät missään nimessä toimi.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Ekohenkisiä kortteja



Vielä muutamat kortit tällä samalla idealla. Ystävänpäiväksi tietysti värikkäämpää, mutta mieli teki kokeilla myös ekoversiota samasta mallista. Idea on siis peräisin Pinterestistä, ja nämä ruskeat ovat hyvin pitkälti esikuvansa näköisiä.




Kuten kuvasta hyvin huomaa, ei ekopaperi ole yrityksistä (paino, silittäminen) huolimatta oiennut kunnolla. Ei toisaalta ihme, sillä kyse on joulupaperirullan sisällä olleesta pienestä kaitaleesta ekopaperia. Tykkään näistä nappikoristeisista korteista erityisen paljon, vanhat napit yhdistettynä hillittyyn väriin ja kakkupaperiin tuo kivaa nostalgista mummolafiilistä. 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortteja, osa 2




Nyt kun korttiaskartelun vauhtiin pääsin, ei loppua ole näkyvissä. Neitosten kanssa tehtyjen korttien lisäksi tein muutaman kortin jotka allekirjoitin itse. Skräppipapereita, askarteluun tarkoitettuja kakkupapereita, paperinauhaa ja nappeja. Aika annukkamaista, kuten mulle todettiin, jälleen.





Yksinkertaista ja kaunista. Sydänystäville. <3

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortteja, osa 1; neitosten kanssa



En ole vuosiin ehtinyt, jaksanut, muistanut tai saanut aikaiseksi askarreltua ystävänpäiväkortteja. En, vaikka kuinka olisin halunnut ja suunnitellut mallitkin mielessäni valmiiksi. Viimeinkin tänä vuonna kahden innokkaan assistentin avustamana askarreltiin kasa kortteja, jotka neitoset sitten saivat lähettää kummeilleen ja isovanhemmille.




 Idea on hyvin simppeli - piirsin tussilla valkoiselle paperille sydämiä, jotka neitoset sitten saivat itse värittää mieleisikseen. Sydämet on leikattu irti ja liimattu iloisen väriselle kartongille. Viimeistelynä surautin ompelukoneella siksakkia tehosteeksi. Helppoja, nopeita ja kivoja!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Pitsikaitaliina



Joitakin asioita ei yksinkertaisesti pysty vastustamaan. Kuka on tahollaan viehtynyt mihinkin asiaan, oma ihastukseni koskee pitsiliinoja. Ei liene tullut yllätyksenä, varsinkaan jos on blogiani yhtään pitempään seurannut? 




Olen keräillyt pitsiliinoja moniin erilaisiin projekteihin. Yksi on kuitenkin ollut mielessä ylitse muiden ja se on tämä ihanuus - pienistä pitsiliinoista koottu kaitaliina. Liinat ovat saatuja, kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista ostettuja, ja löytyy sieltä seasta muutama varta vasten virkattukin.




Toteutus oli hyvin yksinkertainen; liinat saivat valkaisevan konepesun, sen jälkeen ne höyrytettiin muotoonsa, sommiteltiin kauniisti ja harsittiin kevyesti yhteen. Alkuperäinen idea on jostain jo vuosia sitten bongattu  ja vaikka en aivan varma lähteestä olekaan, syyttävä sormeni osoittaa vahvasti Pinterestiä kohti.

Pinterestistä, visuaalisen haaveilijan unelmien täyttymyksestä, voisin puhua vaikka kuinka pitkään, mutta tiedän että blogin lukijoista löytyy muitakin kenellä on ongelmia ajanhallinnassa - tekemistä olisi niin paljon, ettei nykyiselläänkään ehdi toteuttaa kaikkia ihania visioita. Pinterestistä niitä saa kasoittain ja taas kasoittain lisää, ja bonukseksi siellä henki salpautuu ihanien kuvien ja ideoiden äärellä. Tutustuu ken uskaltaa, itse olen joutunut asettamaan itselleni rajoitteen - vierailuja maksimissaan kahdesti viikossa, 30 min kerrallaan. Rajoituksesta huolimatta kuvia on kertynyt vajaassa parissa vuodessa 963 kpl.. köh. Kuka muu uskaltaa tässä julkisesti tunnustautua käyttäjäksi?

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Satupuu nro 2





Ilokseni ja innostuksekseni pääsin taiteilemaan uutta satupuuta. Ensimmäinen versio löytyy neitosten huoneesta, ja ihanat työkaverini keksivät työpaikan aulatilan seinänpätkän kaipaavan ylleen samanlaista piristettä. Riemunkiljahdus ei ollut kaukana, ei sitä kuitenkaan liian usein pääse seinille maalaamaan!




Tällä kertaa puu on heijastettu seinälle videotykillä piirtoheittimen sijaan, ja pakko myöntää, kävihän se hieman piirtoheitintä näppärämmin. Maalina käytin lastenhuoneessa käytetyn maalin jämiä (Tikkurila Laasti  X487) ja lehdet ovat tapettien ylijäämäpaloja. Puun, erityisesti lehtien, väritys on napattu yrityksen logossa ja tiloissa toistuvista värisävyistä - vaaleansinisestä, vaaleanvihreästä ja turkoosista.




Hauskasti toimivat pareina nämä kaksi puuta - samanlaiset, mutta kuitenkin hyvin erilaiset. Jännä muuten miten tuo sama maalisävy näyttää kuvissa aivan erilaiselta! Valolla ja tilalla on todellakin suuri merkitys siihen, miltä sävyt todellisuudessa tulevat näyttämään.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Keppihepat






Joskus sitä joutuu astumaan epämukavuusalueelleen. Tekemään flunssassa puolikuntoisena ajatus hukassa käsitöitä, jotta saisi lapset viihtymään ja välineet uuteen pitkäaikaiseen leikkiin. Ja mikä vaikeinta, luovuttamaan keskeneräiset työt käsistään tietäen että viimeistely todellakin jää tekemättä, ja että jos haluaa dokumentoida tekosensa, blogiin on kuvattava raakileita.

Keppihepat syntyivät villasukista jotka neitoset täyttivät vanhan tyynyn vanulla. Korvat on virkattu jämälangoista, samoin harja jonka pujottelin neuloksen läpi. Suitsien oikeaoppisuudesta ei ole aavistustakaan, asiansa tuntuvat kuitenkin hyvin ajavan. Hevosjutuista olen muutenkin ihan pihalla, mutta onneksi neitoset opettavat. Mistä nämä alle 3-vuotiaat sitten tietonsa ovat saaneet, sitä sopii ihmetellä..