Sivut

torstai 16. helmikuuta 2012

Köynnös

Tässä vaiheessa lienee asiallista varoittaa teitä - tämä postaus sisältää paljon kuvia ja onnistumisen riemua! Joku sanoisi että ehkä liikaakin, mutta sallittakoon se tällä kertaa. Ensi kerralla lupaan pysyä paremmin ruodussa! Olkaa hyvät; Köynnös.




Köynnös-valaisin sai alkunsa maailman ihanimman, Tord Boontjen Midsummer Light -valaisimen ihailusta ja Parolan aseman tsi- ideasta tehdä valaisin tyhjistä pantittomista tölkeistä. Kuten ohjeessa, leikkelin pantittomat huuhdellut tölkit levyiksi ja levyt edelleen eri kokoisiksi lehdiksi. Kivaa puuhaa tv:tä katsellessa, mitä nyt sormet olivat välillä kovilla homman levitessä ja suunnitelmien suurentuessa. Kun lehtiä oli kasassa muutama sata, naputtelin niihin reiät vasaralla ja pienellä naulalla. Punoin lehdet rautalankaan ja muodostin yksittäisistä oksista köynnöksiä. Eläväistä valaisinta tavoitellen käytin punontaan sekä paksumpaa että ohuempaa rautalankaa. Se osoittautuikin viisaaksi ratkaisuksi, sillä valaisinta kasatessa oksat pysyvät hienosti asetelluilla paikoillaan kun seassa on selkeästi jäykempiä köynnöksiä höyhenenkevyiden oksien seassa.






Kun tarvittava määrä oksia oli kasassa, ne oli tarkoitus spraymaalata. Ohjetta seuraillen odotin kevyttä ja hauskaa työvaihetta, mutta todellisuus valkeni hieman toisenlaiseksi. Spraymaali jota käytin (tai itse asiassa mikään niistä kolmesta, pari erilaista perussprayta ja automaalaukseen käytettävä akryylispray) ei pysynyt kiiltäväksi maalatun ja/tai lakatun tölkin ulkopinnalla, vaan helmeili kauniisti sadeveden tavoin pois pinnalta. Argh. Lopulta päädyin maalaamaan lehdet yksitellen käsin valkoisiksi akryylimaalilla ja lopuksi suhautin jokaisen oksan pariin otteeseen spraymaalilla. Olipahan homma, mutta se kannatti...





.. sillä onhan se kaunis! Päivänvalossa herkkä ja kevyt, illalla valon ollessa päällä huomattavasti dramaattisempi.





Valmiit maalatut oksat kieputtelin valaisinjohdon ympärille, jossa ne muodostavat ikäänkuin renkaan jonka varassa koko komeus lepää polttimon ympärillä. Ihana, ihana, ihana! Eikä tämän itsetehdyn valaisimen ihanuutta himmennä lainkaan postissa meille vihdoin kotiutunut Midsummer Lightkaan - nämä ovat pikemminkin kuin pienempi sisko ja sen isompi sisarus.




Tällaisina hetkinä todella tuntuu siltä, että vaikka käsitöiden tekeminen on välillä hermoja raastavaa ja stressaavaakin puuhaa, niin kyllä se kaikki vaiva on ehdottomasti näkemisen arvoista. Onnea on ajatella käsiensä kautta!

58 kommenttia:

  1. Siis kuinka ihana!!! Vautsi!!! Tosi upea!

    VastaaPoista
  2. Tää on IHANA!!! Tarvittaskohan meille tämmöstä, joo. Ai mihin, ööööö, no vaikka..ööö. NO JOHONKIN. Ja sitten niitä tölkkejä haalimaan.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen talvi on pitkä ja pimeä, aina tarvitaan lamppuja! Idea käyttää Big Shotia oli loistava, mäkin haaveilin perhosista mutta en viitsinyt saksilla alkaa niitä nyhertämään.. ;)

      Poista
  3. Aivan kertakaikkisen upea! :) Ja mikä mieletön urakka. Mutta varmasti säilyy jälkipolvillekin oikeana perintöaarteena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Urakka oli mieletön, mutta työ palkitsi tekijänsä moninkertaisesti. :)

      Poista
  4. Siis ihanaa hulluutta! Niin kaunis mutta tarvitsee jonkinlaista hullua luovuutta lähteä toteuttamaan moista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä mustakin kyllä ajoittain tuntui! Kerran jos toisenkin oli koko rautalankakasa lähdössä roskiin kun hermo meinasi pettää ja usko touhuun loppua. Onneksi oli tsemppaajia ja sitä luovaa hulluutta jatkaa, kaiken jälkeen voi todeta että se kannatti. :)

      Poista
  5. Tää on just sellanen ku meille haluisin! Pitäiskö ottaa ikuisuusprojektiksi... Todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti ottaa! Hitaasti hyvä tulee vai mites se menikään? Kivaa puuhaa (kun ei liian tiiviisti näperrä). :)

      Poista
  6. Upea! voin vain kuvitella sormenpäiden ja ehkä käsienkin kipeytymistä noiden leikkelyssä ja sitä hommaa kun kaikki on maalannut käsin. Kärsivällisyyttä ja visiota siinä on tarvittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työ tekijänsä palkitsee, vai miten se menikään.. ? :)

      Poista
  7. on tämä kyllä upea! Ja ihailtava määrä kärsivällisyyttä sulta kyllä löytyy. Itelle tuli heti mieleen, että tällee sais tehtyä mageen ovikranssin. Vielä kun sais sitä kärsivällisyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leisa! Mullakin pää vilisee jo jatkoideoita, tekniikka mahdollistaisi vaikka mitä ihanaa! Vaan ei taida kärsivällisyys hetkeen riittää uuteen yritykseen.. ;)

      Poista
  8. voi jestas sentään kuinka UPEA!!! Paljon onnea valmiista työstä!!

    VastaaPoista
  9. Oi vitsi, siitä tulikin lamppu! :D Aivan törkeen upea, niin sun tyylinen (taas kerran, sattuuko sulle ikinä hutiosumia? :D Et vaan bloggaa niitä...? ovelaa... ;) )

    Mut tää on upea. :) Eipä voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hutiosumiako? Ei ikinä! ;) Jos ihan totta puhutaan niitä on useinkin, mutta yleensä motivaatio loppuu lyhyeen kun mokan huomaa ja tekele jää ufoksi nurkkiin pyörimään. Kiitos kivoista sanoista Maija.

      Poista
  10. Aivan ihana! Minun silmään tämä tekemäsi on muodoltaan kauniimpi kuin tuo linkittämäsi valaisin. Hommaa varmasti riitti, mutta hieno on lopputulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehty on kieltämättä luonteeltaan ja muodoltaan sopivasti erilainen mutta kuitenkin hengeltään samanlainen. :)

      Poista
  11. Todella kunnioitettava suoritus. Voisin ottaa itsellekin ikuisuusprojektiksi hieman sovellettuna. Ihana Nannukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan rohkeasti tekemään, tämä koukuttaa mukavasti! Ja varmasti tulee hieno sinunki versiosta Sallukka! :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään viimeisestä kuvasta kovasti, säästin sen sokeriksi pohjalle. :)

      Poista
  13. Oi miten kaunis! Suuren työn olet tehnyt ja lopputulos on upea. Alkoi tehdä mieli samanlaista, mutta olen aivan liian laiska, onneksi tunnen itseni jo tässä iässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itsensä tunteminen on joskus todella hyvästä, ei tarvitse suotta hakata päätään seinään. Mulla on siinä vielä opittavaa, varsinkin neulomisen saralla. Nimim. Laatikollinen keskeneräisiä neuloksia odottamassa tekijäänsä.. ;) Ja kiitos kivoista sanoista!

      Poista
  14. aivan mahtava. tosi hieno, saispa ite tehtyä vastaavan. jännä tuo väriero sitten päivällä ja iltavalaistuksessa, luulis, että on eri lamppu kyseessä. Kovan työn olet tehnyt, mutta kyllä kannattanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Eikö olekin aivan erilainen päivällä ja illalla? Melkein järkytyin kun laitoin lamppuun valon, odotin erilaista herkempää ilmettä mutta nyt lampussa onkin kunnolla luonnetta. :)

      Poista
  15. Peesailen muita: upea lamppu!

    VastaaPoista
  16. Ihan mielettömän hieno! Ison urakan olet tehnyt ja nostan hattua, ettet luovuttanut ekojen maalausten jälkeen. Mä olisin ihan varmaan luovuttanut. Mä olen jotenkin viehtynyt valon ja varjon leikkeihin ja tuo luo varmaan mielenkiintoisia varjoja seinille ja kattoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampun luomat varjot painivat kieltämättä ihan omassa sarjassaan, ja nyt asunnon kaikki muut valaisimet ovat tylsyyden huipentumia! =) Ja sehän tarkoittaa sitä, että jotakin on tehtävä.. vaan ei ehkä ihan heti, ei hermo taida kestää minullakaan. ;) Mutta silti, lämpimästi suosittelen lamppuprojektia vaikka siksi kuuluisaksi ikuisuusprojektiksi, on se vaan palkitsevaa tehdä ja Parolan asemalta löytyy hyvät ohjeet!

      Poista
  17. Aivan uskomattoman hieno, vaivansa arvoinen!

    VastaaPoista
  18. Oot ihan uskomaton! Ikinä nähnyt noin hienoa lamppua!
    Neuvolan terveydenhoitaja muuten kehui kovasti niitä kortin kissakansia :)

    VastaaPoista
  19. Voi, ootpa hassu! :) Ja kivaa että neuvolakortin kannet herättävät hyvää mieltä! :)

    VastaaPoista
  20. Hieno valaisin ja muutenkin ihana blogi! Minun blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura! Palaan tunnustukseenkin myöhemmin. :)

      Poista
  21. No kääk! Tein kerran samantapaisen paperinarusta mutta kyllä tuo on paljon paloturvallisempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, paperinaruversiokin on varmasti ollut näyttävä!

      Poista
  22. Voi luoja miten upea! Olen erittäin kateellinen, ja haluan itsellenikin samanlaisen, täytyykin alkaa askarrella... Tuo maalausoperaatio kuulostaa vain raivostuttavan työläältä, mutta kyllä se näkyy olleen sen arvoista :)

    VastaaPoista
  23. Tuli muuten sellainen juttu mieleen, että olisikohan spraymaali kestänyt tuossa pinnalla jos sitä olisi karhentanut vaikkapa hiekkapaperilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Hommiin vaan, tässä tapauksessa työ palkitsee tekijänsä moninkertaisesti! :) Hiekkapaperilla karhentaminen toimisi varmasti myös, itse ajattelin jatkossa maalata levyiksi leikatut tölkit pohjamaalilla ennen lehdiksi suikalointia. Valmiiden köynnösoksien hionta ei olisi onnistunutkaan, tosi varovainen sai käsittelyssä olla ettei tiukat liitokset "halkeilleet" ja lehdet tippuneet. Kerro miten karhennus onnistui jos sitä päädyt kokeilemaan! :)

      Poista
  24. Kaunis on kuvina ja livenä vielä upeampi ;)!

    VastaaPoista
  25. Todella hieno valaisin! Sitkeyttä ja päämäärätietoisutta vaatii noin iso ja työläs teos. Onnittelut!

    VastaaPoista
  26. Ahhh, tää on ihana! Kiitos ohjeesta. Mahtaiskohan uskaltaa lähteä väkertämään perässä... :)

    VastaaPoista
  27. Aivan mielettömän hieno!Työ on ehdottomasti kannattanut! Ihailen ihmisiä jotka osaavat ja jaksavat tehdä käsitöitä...

    VastaaPoista
  28. Kuulostaa niin hullulta tekemiseltä että jo näen itsenikin vääntämässä noita lehtiä :D Todella kaunis, ihmettelen tosin että silti ostit sen alkuperäisen??

    VastaaPoista